tiistai 24. lokakuuta 2017

ENNEN ENSI-ILTAA / ETUOIKEUTETTU KATSOMOSSA



Edith Piaf - Ammi Kallio
Työni puolesta olen etuoikeutettu katsomaan harjoituksia Lohjan Teatterilla. Se ei ole itsestään selvyys, sillä myös näytelmä on taideteos, jota tekijät eivät halua näyttää ennen kuin se on valmis. Nytkin tiedustelin ajoissa taideteoksesta päävastuussa olevalta ohjaaja Sari Niinikoskelta, milloin minun olisi mahdollisuus tulla katsomaan harjoituksia. ”Ei tällä viikolla. Nyt mennään vielä pysähdellen kohtauksia,” hän sanoi yhtenä viikkona. ”Ei, valot eivät ole vielä suunnattuna, ” hän sanoi toisena viikkona.
Viime viikolla ilmoitin, että minä tulen torstaina hoitamaan asioita teatterille ja jään samalla katsomaan läpimenon. Ohjaaja ei sanonut mitään ennen kuin lähtiessään toimistolta teatterille. Hän oli lukenut, että muidenkaan ohjaajien mielestä ei ole kiva, että keskeneräistä esitystä tullaan katsomaan. Hän juuri vertasi näytelmää taideteokseen ja sanoi vielä, että kuka nyt haluaisi näyttää keskeneräisen maalauksen.  Ei kieltänyt minua suoraan tulemasta, vaikka olisi voinut, koska hän on pomo.
Menin teatterille ajoissa ennen harjoitusten alkua. Näyttelijöitä ja soittajia tuli käytävillä vastaan ja kukin vuorollaan huikkasi: ”Ai, sinä jäät tänään katsomaan.”  No, niin, ne tavallaan odottivat, että jään.
Joka näytelmän kanssa sama juttu: Perustelen aina tuloani sillä, että ymmärrän harjoituksen olevan harjoitus eikä valmis esitys. Tiedän, että viikossa tapahtuu vielä paljon. Olen täällä töissä ja haluan saada paremman tuntuman näytelmään, koska minun on silloin helpompi myydä sitä.
Edithin isä TimoTaipale, Edith Piaf lapsena Riikka Kajander, haitarinsoittaja Kalevi Reinikainen
Istuuduin katsomoon ja keskityin harjoitukseen. Heti ensi metreillä herkistyin ja kaivoin nenäliinan taskustani. Minut herkisti Edith Piaf ja Ammi Kallio, joka niin koskettavasti osaa mennä roolinsa sisälle; Minut herkisti näyttelijät, jotka tunnen, mutta joita en meinaa tunnistaa rooliensa takaa. Kesti tovin ennen kuin hahmotin keitä he oikeassa elämässä ovat, niin hyvin heidät oli meikattu ja puettu roolejaan vastaaviksi. Ilahduin muusikoista, jotka loihtivat upean tunnelman, valoista ja lavasteista, niihin sointuvista puvuista. Kohta minut oli tempaistu mukaan Pariisin kaduille, joilta pikku-Edithin (Riikka Kajander) tie kohti tähteyttä alkoi.
Harjoituksen jälkeen piti ravistella itsensä pois tuosta tarinasta ja muistuttaa, että minä oikeasti tunnen nuo ihmiset, että he eivät ole aaveita vuosikymmenten takaa. 
Mitä tarjoaa Edith Piaf – Sydämeni laulut musiikkinäytelmä katsojalleen? Jo harjoituksen perusteella voin sanoa, että se viihdyttää, naurattaa ja itkettää. Se tuo ilon ja surun lähelle katsojaa. Se kertoo upean pienen, suuren laulajattaren, Edith Piafin elämäntarinan. Se tuo estradille hänen laulujaan lahjakkaiden näyttelijöiden esittämänä.

Marcel Cerdan - Esa Koski,
Simone Berteaut - Darya Biranvand Höysniemi
Minua viehätti näytelmän väri ja ennen kaikkea tuo Sari Niinikosken kirjoittama koskettava tarina Edith Piafin elämästä ja sen tarinan kertojat, näyttelijät ja muusikot, jotka onnistuivat vangitsemaan minut sisälle tähän kiehtovaan maailmaan. Enkä voi koskaan olla ihmettelemättä harrastajanäyttelijöiden taipumista moneen. He eivät ole pelkkiä näyttelijöitä, vaan he ovat myös lahjakkaita laulajia ja tanssijoita.
Odotan innolla ”valmista” esitystä, kun jo valmistava, hiomista vailla oleva näytös sai minut täysin pauloihinsa.

Tulkaa kanssani nauttimaan Lohjan Teatterin Edith Piaf - Sydämeni laulut musiikkinäytelmästä. Ensi-ilta on jo täynnä, mutta tilaa on vielä monessa näytöksessä. 

Tervetuloa!
Inkeri Paananen, teatterin sihteeri






Edith Piaf – Sydämeni laulut, musiikkinäytelmä
Ensi-ilta 28.10.2017

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sari Niinikoski
Musiikin johto ja sovitus: Kalle Ryökäs
Lavastus: Jyrki Kakko
Puvustus: Annukka Matilainen
Koreografiat: Niina Forsman
Valojen suunnittelu: Sari Niinikoski ja Jyrki Kakko
Valoajot: Jyrki Kakko
Äänien suunnittelu: Sari Niinikoski ja Anton Vaherno
Ääniajot: Anton Vaherno
Valokuvat: Sari Niinikoski

Orkesteri:
Kalle Ryökäs – piano, saksofoni
Kalevi Reinikainen – haitari, piano
Meeri Mäenpää – viulu

Rooleissa:
Edith Piaf (Gassion) nuorena - Riikka Kajander
Edith Piaf (Gassion) vanhana - Ammi Kallio
Simone Berteaut (Momone)- Edithin sisarpuoli nuorena - Sofia Lintula
Simone Berteaut (Momone) - Edithin sisarpuoli vanhana - Darya Biranvand Höysniemi
Papa Gassion - Timo Taipale
Mama Gassion - Mirja Heino
Hoitaja Daniela - Salla Oksanen
Manageri Loulou BarrierAivar Andrejev
Marlene Dietrich - Saana-Maaria Tenkanen
Théo Sarapo - Edithin viimeinen aviomies - Hoppe Sinervä
Louis Leplée - Cabareen omistaja, joka löysi Piafin - Petri Puttonen
Jacques Pills - Edithin ensimmäinen aviomies - Petri Puttonen
Louis – muurari - Edithin ensimmäinen poikaystävä - Topi Hintukainen
Raymond Asso - Piafin rakastaja - Aivar Andrejev
Paul Meurisse - näyttelijä, Piafin rakastaja – Mikko Kotiaho 
Yves Montad - Piafin italialainen rakastaja - Joni Pitkonen
Marcel Cerdan - Piafin rakastaja - Esa Koski
Poliisit Esa Koski ja Mikko Kotiaho
Bordellin emäntä, Edithin isoäiti - Ulla Lehtelä
Ilotytöt - Niina Forsman, Sofia Lintula, Salla Oksanen, Päivi Taipale, Taika Tenhunen
Illallisväkeä - Niina Forsman, Mirja Heino, Sofia Lintula, Salla Oksanen, Päivi Taipale, Taika Tenhunen
Lakeijat - Topi Hintukainen ja Hoppe Sinervä
Bordellin asiakkaat - Aivar Andrejev, Topi Hintukainen, Esa Koski, Mikko Kotiaho
Kaksi hienoa naista - Taika Tenhunen ja Salla Oksanen
Toimittajat – Aivar Andrejev, Topi Hintukainen, Mikko Kotiaho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommenttisi (risuja, ruusuja, terveisiä) Lohjan Teatterille!